Oon päässyt vihdoin ulos pyörän kanssa. Osaltaan sitä edesauttoi se, että mieheni alkoi treenaamaan Ironmanin täysmatkaa varten ja siksi alkoi sisäpyöräillä enemmän. En jaksanut enää vaihdella pyörää telineeseen ja takaisin, siksipä lähdin pyöräilemään ulos. 

Se oli oikea ratkaisu. En oikein osaa sanoa, mikä pelko minulla on ollut tuota pyöräilyä kohtaan. Ehkä minulle jäi joku trauma viime kesästä, kun koitin lukkopolkimia ja kaaduin ennenkuin pääsin liikkeelle. Nyt olen polkenut ilman niitä, ajattelin, että opettelen ensin ajamaan Feltillä ja kun koen sen varmaksi, otan lukkopolkimet käyttöön. 

Ensimmäinen kokemus ulkopyöräilystä oli tosi hyvä. Tuo pyörähän liitää! Olin ihan innoissani ja poljin ympäri asfaltoituja peltoteitä. Siinä vaiheessa kun päällyste loppui, käännyin takaisin. Ehkä tulevaisuudessa maastopyörä olisi hyvä hankinta.

On tuossa pyöräilyssä kuitenkin tosi paljon uutta opeteltavaa. Vaihteita on niin paljon, että menee varmasti oma aikansa, ennen kuin niiden käyttö on luontevaa. Samoin jarrut. Täällä meidän kylässäkin on paljon kukkuloita. Niiltä alaspäin ajamisessa tuntuu, että haluan vaan kokoajan jarruttaa. Pelkään, että jostain ajaa traktori eteeni, enkä ehdi ajoissa reagoida. Tuntuu, että ihan rystyset punaisina saan painella jarruja. En tiedä onko se joku aloittelijan ongelma? Tällä menolla saan vaihtaa jarrut ensi viikolla.

Kun ostin tuon pyörän, kaupassa laitettiin sen asetukset minulle sopiviksi. Kuitenkin nyt huomaan, että ne eivät välttämättä ole ihan täysin oikein. Sarvet tuntuvat olevan liian edessä ja penkki ehkä liian korkealla. Täytyy varmaan käydä vielä toisessa paikassa laitattamassa asetukset oikein. 

Odotan innolla jo ensimmäistä pidempää pyöräilyä! Täällä kun pyöräilymaisemat ovat ainakin kunnossa.